|
|
|
|
|
|
|
Pohjoisessa asuneiden ihmisten elämä perustui sopuun ankaran luonnon, eläinten ja niiden henkien kanssa. Arktiset kansat asuivat pohjoisen taivaan, Ison Karhun tähdistön eli Otavan alla. Arktis tarkoittaa kreikan kielellä pohjoista, tuntematonta, pimeää ja kylmää aluetta. Arctos on myös karhun latinalaisessa nimessä Ursus arctos. Karhu on ollut keskeinen jumaluus Suomen muinaisina aikoina.
Kansallimuseossa säilytetään Karhunpääasetta kivikaudelta. Ase on ollut rituaalikäytössä ja se on löytynyt Paltamosta. Kuva: Kansallismuseo |
”Karhusta tunnetaan Suomessa parisataa nimeä, joista mikään ei ole sen ”huutonimi”, karhu ”( Pentikäinen, 2005). Karhun pelottavat jäljet, kun se oli käynyt asioillaan ihmisten alueilla, ilmaistiin sanomalla, että metsä on liikkunut. Ihmisen metsäonnen takasi kunnioitus metsää kohtaan ja kunnioittava suhtautuminen varmisti riistan riittävyyden. Ihminen otti vain osansa saaliista. Nykyisin karhun huutonimi esiintyy myös verokarhun nimessä, joka vie osansa tulosta ja maksamattomia laskuja karhutaan takaisin velalliselta.
Metsän vahvimman olennon kaataminen oli myös riitti, jossa miesten kunto ja taitavuus testattiin. Karhun siitinluu, käpälät ja hampaat olivat tärkeitä taikaesineitä Suomessa vielä 1800-1900-luvun vaihteessakin, vaikka kristinusko ei niitä suvainnutkaan. Taikakalut ripustettiin esimerkiksi rekeen tai hevosen suitsiin, varmuuden vuoksi.
Kun karhu oli kaadettu, sille järjestettiin peijaiset, jotka olivat samalla karhun häät. Karhu oli peijaisten kunniavieras, sille laulettiin ylistystä ja lepytyslauluja ja sille annettiin morsian. Karhun kallo ripustettiin juhlien päätteeksi korkeaan petäjään, jotta sillä siitä olisi lyhyt matka syntymäsijoilleen taivaalle, ”Otavaisen olkapäille, taivaan tähtien sekahan”, Isoksi Karhuksi, josta se taas palaisi uudesityntyneenä takaisin maan pinnalle. Karhua kutsuttiin kohteliaasti myös Tapioksi, metsän kuninkaaksi. Tapio oli metsä, kuningas, jolla oli oma hovinsa, emäntä ja tyttäret.
|
Kansallismuseon aulassa Akseli Gallen-Kallelan maalamat Kalevala-aiheiset freskot ovat kaikkien nähtävillä. Ne on maalattu vuonna 1900 Pariisin Maailmankäyttelyn Suomen paviljongissa olleiden Gallen-Kallelan maalausten mukaisesti. Maalauksessa Ilmarinen kyntää kyisen pellon yhtenä Pohjan akan vaatimista tehtävistä, jotta hän saisi Pohjolan neidon. Akka vaatii Ilmariselta mahdottomia lisäsuorituksia vaikka Ilmarinen on jo takonut vaaditun sammon palkkioksi neidosta.
|
Silloin seppo Ilmarinen meni neitonsa tupahan.
Antoi morsian apua, työnti neito neuvokkia: Lähde: Kalevalan yhdeksästoista runo. |
Suomen kansallismuseossa on laajin Suomen esihistoriasta kertova arkeologinen kokoelma. Esihistoriaa on tutkittu kaivauslöydösten, kalliopiirrosten ja sanallisen perinnön kautta. Vanhoja asuma-alueita on löytynyt eri puolilta Suomea ja lisää löytöjä tehdään jatkuvasti. Museovirastolla ei ole kuitenkaan varaa kaivauksiin, kuin muutamissa kohteissa vuosittain. Amatööreillä ei ole lupaa omiin kaivauksiin. Muinaisia asuinpaikkoja tai kalmistoja ei saa itse tutkia ja löytyineistä kalliopiirroksista tulisi ilmoittaa museoammattilaisille. Muinaismuistolain mukaan yli sata vuotta vanhat maasta löytyneet esineet, joiden omistajaa ei tiedetä, kuuluvat valtiolle.
|
Muinaislöydösten estetiikasta on saatu inspiraatiota myös nykyajan matkailijoille suunniteltuihin ohjelmiin ja esineisiin. Kalliopiirrosten kuvat taltioituvat tuhansina kopioina monenlaisiin tuotteisiin. Ristiinassa, Etelä-Savossa on pohjoismaiden suurin, viisitoista metriä leveä kalliomaalaus, joka on ajalta noin 3800 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Ristiinan Astuvansalmen akka, naismetsästäjää esittävä kalliomaalaus on Etelä-Savon matkailun ja maakuntaliiton symboli. Hahmo on monistettuna esimerkiksi t-paidoissa, korvakoruissa, pinsseissä ja hiirimatoissa.
Astuvan akka on tiettävästi ainoa metsästävää naista esittävä esihistoriallinen piirros. Hirvi on Suomen kalliomaalauksissa yleisin aihe ja yleisin kalliomaalausten kuvayhdistelmä koostuu hirvestä, ihmishahmosta ja veneestä.
|
Kuvassa on kuppikivi, joka on tuotu Kansallismuseon aulaan. Kuppikiveen muinaiset ihmiset ovat tuntemattomalla työtavalla kaivaneet kuoppia pyhiä toimituksia varten. Kuppikiviä on löydetty varsinkin Hämeestä muutamia satoja ja niiden arvellaan olleen rautakauden ihmisten uhrauspaikkoja. Kivessä oleviin kuppeihin vietiin viljanjyviä, maitoa ja marjoja, joista yliseen lähteneet vainajain henget kävivät ne hakemassa ravinnokseen ja antoivat vastapalvelukseksi onnea toimeentulon hankintaan. Kivien reikiin voitiin myös panna kipuja, huolia ja murheita. Kuppeihin kerääntyneellä sadevedellä oli parantavia vaikutuksia.
Kuvassa näkyy myös kansallismuseon lattiaa, joka kertoo geologisesta historiasta. Lattian basaltissa on fossiileja, jotka ovat olleet muinaisia merieläimiä. Lattioiden kiveys on tuotu Virosta. Kuva: UMR
Vaikka karhu on ollut suomalaisten pyhin eläin, Suomen kalliomaalauksissa ei esiinny karhun kuvia. Syy tähän on luultavasti sellainen, että karhun kuvaamista pidettiin epäpyhänä ja sitä kuvattiin mieluummin varmuuden vuoksi vain sanallisesti. Luonnossa säilyneitä kalliomaalauksia esitellään matkailijoille eri puolilla Suomea, samalla, kun niitä yritetään varjella tuhoutumiselta.
Ukonvuori Koloveden kansallispuistossa on ollut muinanen palvontapaikka ja Kolovedeltä löytyy myös kalliomaalauksia |
Kuvat: Kari Rouhiainen, 2005 |
Saarijärven Kivikauden kylä. http://www.saarijarvi.fi/fi/palvelut/museo/kivikauden_kyla/?id=2997 |
Kivikausi on teemana monille suomalaisille matkailukohteille ja –tuotteille. Kivikauden kylä Saarijärvellä Keski-Suomessa on mielenkiintoinen tutustumiskohde. Se sijaitsee niemellä Summassaaren kylpylähotellin läheisyydessä. Kylässä on alueelta tehtyjen löytöjen perusteella ennallistettuja rakennuksia ja kalastus- ja pyyntivälineitä. Paikallinen ohjelmapalveluyritys hoitaa alueen opastustoiminnan ja järjestää kivikauden elämään perustuvia leikkejä ja kilpailuja.
Kivikauden talon malli Kierikissä, Yli-Iissä. Kuva: Eija Petterberg, 2005 |
Iijoen pohjoisrannalle Yli-Iihin rakennettu Kierikkikeskus ja Kivikauden kylä sijaitsevat keskellä laajaa kivikautista asuinaluetta, jossa on eletty jo seitsemäntuhatta vuotta sitten.Lapin läänissä Tervolan kunnassa tutkitaan kivikauden kylän tuotteistamista matkailukohteeksi EU-projektin rahoituksella.
Pronssikautisista matkalukohteista tunnetuin on Sammallahdenmäen hautaröykkiöt Satakunnan Lapissa. Röykkiöt ovat ajalta 1500 – 500 eKr. Sammallahdesta ei ole paljon varmaa tietoa, koska alueelta ei ole tehty esinelöytöjä. Sammallahti liitettiin Unescon maailman kulttuuriperintöluetteloon vuonna 1999.
Varakkaan emännän muinaispuku Mikkelin seudulta. Presidentti Tarja Halonen käytti naisen muinaispukua emännöidessään Itsenäisyyspäivän vastaanottoa vuonna Suus-Savon museon esite, 2005. |
Kivi-, pronssi ja rautakausi muodostavat kehyksen ”muinaismatkailulle”. Lapin naapurikunnassa Eurassa sijaitsee Luistarin muinaispuisto, jossa on Pohjoismaiden laajin rautakautinen kalmisto. Euran Käräjämäellä on kivisistä istuimista rakennettu ympyrä, jossa on keskiajalla pidetty oikeudenistuntoja. Ohjelmapalveluyritykset järjestävät ryhmille ja yrityksille vanhaan aikaan liittyviä tapahtuma- ja teemapäiviä sekä juhlia. Eurassa järjestetään myös muinaisleirikouluja muinasopastuksella nykyperuskoululaisille.
Video Luistarin muinaispuistosta: http://www.youtube.com/watch?v=tWH8TSu5pEk
|
|
3. Muinaismatkoja muinaisopastuksella | 5. Matkalla aliseen |
|