4.5. Fyrkka on fyrkkaa

1980-luvun lopun nousukaudella lomakeskuksia laajennettiin ja uusia keskuksia perustettiin odotuksella, että turistit Keski- ja Etelä-Euroopasta sekä Kauko-idästä tulisivat Suomeen ja toisivat tukuttain rahaa tullessaan. Viihdekylpylät, golfkentät, luksus huvilakylät ja ohjelmapalveluyritysten moottorikelkkalaivueet varsinkin Pohjois-Suomessa saivat helposti suuria lainoja uusiin investointeihin. Kohteita rahoittivat valtio, mutta myös pankit, joille oli tullut mahdollisuus myöntää ulkomaisia valuuttalainoja.

”Suomalaiset suhtautuivat vapautuneeseen lainansaantiin samaan tapaan kuin halpaan alkoholiin etelänmatkoilla. Kun sitä sai sitä oli otettava.” totesi Osmo Soininvaara (1994).

Suuren laman aikana 1990-luvun alussa monet matkailuyritykset ajautuivat konkurssiin. Valuuttalainat kallistuivat hallituksen ja Suomen Pankin markan kelluttamis- ja devalvaatiopäätöksillä syyskuussa 1992 ja alkutalvella 1993. Neuvostoliitto oli hajonnut IVY:ksi. Lama vei asiakkaat, valtion talous romahti ja tuhansia ihmisiä jäi viikko viikon jälkeen ilman työtä ja toimeentuloa. Satoja terveitäkin yrityksiä kaatui, koska omaisuuden arvon lasku teki niistä varattomia. Arvonsa menettäneen omaisuuden vakuudet eivät riittäneet uuteen lainaan, jolla laman yli olisi voinut selvitä. 1980-90 lukujen taitteessa rahaa oli ollut alennusmyynnissä, pankit olivat sisällyttäneet valuuttalainojen kurssiriskit lainanottajien vastuulle.

” En yksinkertaisesti voinut katsoa sitä enää, oli pakko vaihtaa hommia. Päivittäin olisi Helsinkiin pitänyt ilmoittaa kasvavia rahanmyyntiraportteja, mutta enhän minä voinut myöntää enää lisää velkaa niille hepuille, kun tiesin, ettei ne ikinä olis pystyneet niitä takaisin maksamaan.” totesi entinen itä-suomalainen pankinjohtaja, joka vaihtoi alaa 1990-luvun alussa. Laman aikana hotelli- ja ravintola-alalta hävisi 25 000 työpaikkaa.

Laman alussa Suomen BKT putosi vuodessa kaksikymmentä prosenttia. Syöksykierre kosketti kaikkia Suomen kansalaisia tavalla tai toisella. Suomen talouslaman nopeus ja syvyys teki ennätyksen läntisten teollisuusmaiden toisen maailmansodan jälkeisessä historiassa. Neuvottomuus näkyi poliitikkojen ja johtajien vakavilla kasvoilla televisiolähetyksissä, paniikkitunnelma vallitsi. Monenkaan ei tehnyt mieli matkustella ulkomaille, kun leipäjonot ja kirkkojen köyhäinapu uutisoitiin ulkomaisissa tiedotusvälineissäkin. Pääministeri Esko Aho kutsui koolle filosofityöryhmän, jonka olisi pitänyt neuvoa tie ulos Suomen henkisestä lamasta. Työryhmä ei kuitenkaan saanut tehtyä yksimielistä ehdotusta pääministerille. Viisaat uskoivat kansan selviytyvän, kuten se oli aikaisemminkin selvinnyt, talkoilla ja Saarijärven Paavon sisulla. Talkoisiin osallistuivat kaikki suomalaiset maksamalla pankkitukea 48 miljardia, joka oli enemmän kuin sotakorvauksina oli jouduttu maksamaan. Talkoisiin pakotettiin myös kaatuneet pienyritykset ja lainojen takaajat. Talkoisiin osallistui myös ammattiyhdistysliike, joka solmi kahden vuoden sopimuksen 1995. Valtiovarainministeri keksi charter-veron, jotta suomalaiset eivät enää kantaisi rahaa ulkomaille.

” Katsoin ilta illan jälkeen televisiosta Iiro Viinasen naamaa, kun se ylimielisen näköisenä jankutti, ettei meillä ole muita vaihtoehtoja. Kerran mä lopulta suutuin, otin kaukosäätimen ja sanoin : Kukaan ei kuule puhu mulle noin! ja panin television kiinni. - Koska jos ei muka ole kun yks vaihtoehto, sillon on valtakunnassa vakava ajattelunkin vaje ja se ei noilla jankutuksilla parane.” muisteli lamasta selvinnyt tuohtunut pienyrittäjä, joka oli päättänyt yrittää uutta uraa matkailualalla.

1990-luvun alkupuolelta alkaen Suomen matkailun kehittämishankkeisiin hakeutui ihmisiä monilta eri aloilta. Hankkeet sisälsivät paljon myös koulutusta ja osallistujat olivat etsimässä uutta ammattia ja yritystoimintaa. Matkailu vaikutti sopivalta uudelta alalta, palvelujen uskottiin olevan tulevaisuudessa ainoa kasvuala ja matkailussa voitiin soveltaa paljon aikaisemmassa elämässä opittua. Matkailukoulutukseen hakeutui pankkitoimihenkilöitä, maanviljelijöitä ja emäntiä, konkurssin kokeneita kodinkonekauppiaita, metsänhoitajia, pappeja, insinöörejä, poliiseja, lastentarhanopettajia, matkatoimistovirkailijoita, baarimestareita ja tarjoilijoita, eri vientialoilla ulkomaankaupan parissa toimineita henkilöitä, eri alojen humanisteja, entisiä pienyrittäjiä, jne. Osalle heistä matkailuprojektit olivat mielenkiintoista ajanvietettä tai terapiaa, osa osallistui projekteihin vakaana aikomuksenaan uusi ammatti tai oman yrityksen perustaminen. Osalle omavaraisuuden, oman päätäntävallan ja elämänhallinnan vaihtuminen huonopalkkaiseksi tai palkattomaksi pienyrittäjyydeksi tiesi kittuttamista ja aiheutti katkeruutta.

Miehet halusivat eräoppaiksi tai luontoyrittäjiksi. Naiset uskoivat käden taitoihin, vieraanvaraisuuteen ja suomalaiseen kulttuuriin.

Eri tasoisilla matkailukursseilla opiskeltiin pikakelauksella matkailun yritystoimintaa ja valettiin tulevaisuususkoa turismin tuomiin tuloihin. Maatiloilla, metsäpoluilla ja järvenjäällä harjoiteltiin asiakkaiden palvelua. Jotkut elämystuoteharjoitukset ja todellisetkin tilanteet olivat lähinnä ”primitiivisiä improvisaatioita”, kaukana vientituotteelta edellytettävästä palvelun ja logistiikan laadusta.

”Yhen asian minä tällä kurssilla opin: Jos vien tuosta turistit mehtään, pöytäliina ei paljon repussa paina.” kuului tulevan erämatkailuyrittäjän palaute.

Suomen talous elpyi kuitenkin historiallisesti ennätyksellisellä tahdilla. Financial Times ylisti 1995 Suomen EU-kelpoisuutta ”eräänä Euroopan taloushistorian vahvimmista näytöistä” ja kehui sateenkaarihallituksen ja valtionvarainministeri Viinasenkin tehokkuutta vaikeissa päätöksissä. Vain työttömyys ja maaseudun rakennemuutos aiheuttivat levottomuutta ja ongelmia. Suomen talousalkoisiin oli osallistunut myös Nokia, joka alkoi sekin taloushistoriaan jäävän kasvunsa, kun Jorma Ollilla joukkueineen vuonna 1992 keskittyi valmistamaan uutta puhelinta, jolle suomalaiset antoivat nimeksi kännykkä.

Tieolot ovat olleet Suomessa aina haasteelliset ja valtion tukea on haettu syrjäseutujen liikenneolojen parantamiseksi. Kuva: UMR 1973.

Suomi ei ollut halunnut jäädä sivuun Euroopan muutoksesta ja kansan enemmistö äänesti Euroopaan Unioniin liittymisen puolesta. Liittymisasiakirjojen kuljetusta Brysseliin seurattiin televisiosta, jotain historiallista oli nyt tapahtumassa. Vuonna 1995 Suomi voitti ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran kultaa jääkiekon MM-kisoissa Tukholmassa. Talkoot olivat onnistuneet, olimme kaikki maailmanmestareita ja ovet Eurooppaan olivat auki. Yli puolet kansasta kannatti Eurooppaan liittymistä, lähes puolet suhtautui siihen tunteenomaisen kriittisesti, varsinkin maaseudulla. Suomalaisuuden syvintä olemusta pohdittiin, rahaliittoon liittyminen ja Suomen markan muuttuminen euroksi nostatti tunteita.

Kari Hotakainen arvioi Suomen laman jälkeistä henkistä ilmapiirä kirjassaan Juoksuhaudantie:

” Alkoi uusi isänmaallisuuden aika. Korisevalla äänellä puhuvaa jalkaväenkenraalia kuunneltiin kuin suonsilmäkkeestä nostettua meediota, kaikki mitä hän sanoi vertautui Jumalan sanaan. Seuraaviin MM-kisoihin lähtevälle joukkueelle jaettiin hotellilukemiseksi Väinö Linnan Tuntematon sotilas... Minun oli hankittava Etolasta toinen oksennusämpäri. Jääkiekkohuuman ja kenraalin vuoksi hankkimaani ämpäriin kirjoitin Suomi, toiseen Finland. Suomea pidin television vieressä, Finlandia keittiössä. (2002) ”.

Hotakainen voitti teoksellaan kirjallisuuden Finlandia-palkinnon ja kenraali Ehrnroth totesi euroon siirtymisestä: ”Fyrkka on fyrkkaa.”.