II Kulttuurimatkailua tuotteet 3. Suomalaisten perintö

3.1. Tapio pui riihtänsä

Kristinuskon tulo Suomeen syrjäytti vähitellen saamelaisten kulttien ohella myös suomalaisten heimojen vanhat jumalat. Jumaluudet olivat ugrilaista perintöä, mutta ne olivat saaneet vaikutteita myös naapureiden jumalista idästä, lännestä ja etelästä. Mikael Agricolan Psalttariin (1551) taltioitui tietoa suomen heimojen, lähinnä ”hemeleisten” epäjumalista ja Agricolan luettelo oli pohjana myöhemmin suomalaista mytologiaa tutkineiden tiedemiesten ( mm. Lencqvist 1782, Castrén 1853) ylös kirjaamissa tiedoissa.

Kuvassa Olaus Magnuksen käsitys epäjumalien palvonnasta pohjoisten kansojen keskuudessa- Ihmiset palvovat seitaa ja luonnon henkiä.

”Vainajain palvelus” oli vanhoina aikoina yleistä ja vaikka se on aikojen kuluessa muuttunut, kuolleiden omaisten muistaminen on edelleen käytössä vainajien muistopäivinä ja mm. jouluaattona luterilaisessa kalenterissakin. Agricola on kirjannut:”Kuolleiden hautoihin ruokaa vietiin, joissa valitettiin, paruttiin ja itkettiin.” Karjalassa rautakaudella hautoihin pantiin vainajille työkaluja, astioita ja ruokaa ruukuissa. Hautojen päälle rakennettiin hirsikehikoita ja katoksia, joskus vainajan arkkuun saatettiin tehdä ikkuna. Arkkuun pantiin eväiden lisäksi myös rahaa ja joskus viinapullo. Hautajaisateriaa kutsutaan peijaisiksi. Peijainen, peijooni tai peikko on merkinnyt kuolleen henkeä. Ajateltiin, että maan alaiset henget palkitsivat omaisten uhrit antamalla kasvua tulevana vuonna.

Marraskuussa vietettiin kekriä, sana merkitsee myös kummitusta ( Krohn, 1907). Marras on saanut nimensä vainajasta, martaasta. Marraskuun pimeydessä henget liikkuivat, vilja oli varastoissa ja karjasta erotettiin teuraaksi joutuvat ja talven yli pidettävät eläimet. Sadosta ja teuraista palvelusväki sai osansa ja henget osansa.

Pyhäinmiesten päivä ja Halloween-ilmiö pohjavaat samoihin vanhoihin traditioihin.

” Luonnonpalvelus” oli vainajain palveluksen ohella tärkeää. Tapio tarkoittaa metsää, joka antoi riistan. Suomen sanat virka ja ansio tulevat Tapion toimialalta, molemmat tarkoittavat pyydystä, virka tarkoittaa pyydyslankaa ja ansalla pyydystettiin ansioita.

Tapion poika Nyrki, runollisessa ilmaisussa Nyyrikki, joka toi oravat metsästä, on saatu katolisesta perinteestä pyhän Yrjänän tarusta ja se esiintyy almanakassa nykyään nimellä Jyrki. Tapion tytär on Annikki ja metsän miniä on Mielikki.

Ahti antoi vedestä kalat hämäläisille, karjalaiset uskoivat ”Veden emän” tuovan kalat verkkoon, mutta alunperin hukkuneiden vainajien henget olivat vesien haltijoita. Jokaisella vedellä oli paikalliset haltijansa.

Äinemöinen ( Väinämöinen), joka ”wirdhet takoi”, loi suullisen eli lauluin kerrottavan viisauden ja tarinat. Väinämöinen liittyy myös veden jumaluuksiin,väinä on suvanto joen suussa. Ilmarinen teki ilman ja rauhan ja ”Matkamiehed edhes wei”. Taivaan järjestystä piti Otava ja ”Rachkoi Cuun mustaxi jacoi”. Rahko merkitsee myös rohtumaa tai rokkoa, jota kuun pinnalla näkyy.

”Palveltiin myös paljon muuta, kivet, kannot, tähdet ja kuuta” kertoo Agricola. Liekkiö hallitsi ruohot, juuret ja puut ja ”sen kaltaiset muut”. Liekkiön uskottiin olevan myös metsään kätketyn sikiön sielu, joka näyttäytyi myös virvatulena.

Kratti huolehti tavaroista ja tontut olivat ”huoneen haltijoita”. Kratti ja tontut olivat ruotsalaisilta saatuja nimityksiä. Piru villitsi ihmisiä. Turisas ja ”Calevanpojat” soivat sotaonnea. Hiidet olivat entisajan jättiläisiä, joista myöhemmin on tullut paikkaa merkitsevä sana, tänäänkin häiritsijöiden toivotetaan painuvan Hittoon.

Pariskunta vihitään kivellä ja tulella. Kuva: Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiasta

Pelloilla kasvun jumala on ollut Sämpsä, jota kutsutaan myös Pellervoksi. Suvipoika hakee saarelta Sämpsän jyvälaivassaan kylvämään maita keväisin ja karjan ensimmäisiä ravinnonlähteitä talven jälkeen on sämpsykkäheinä. Ronkoteus antoi ruista, Pellonpekko ohraa, Virankannos kauraa. Ekres huolehti herneistä, pavuista, nauriista sekä kaalista, pellavasta ja hampusta. Könnös huolehti pelloista ja huhdista kaskenpoltossa.

Ukko oli ylijumala ja Rauni hänen puolisonsa, he edustivat vanhaa miehen ja naisen yhtymisen, hedelmällisyyden riittiä. Kevätkylvön aikaan juotiin Ukon maljoja ja juhlittiin uuden kasvun sikiämistä Agricolan kuvaamin menoin – ” paljo Häpie sielle techtiin. Kun Rauni Ukon naini härskyi, jalosti Ukoi pohjasti pärskyi, se siis antoi ilman ja vuodentulon”. Saamelaisilla Ukon naisen nimi on Raudna, joka merkitsee myös pihlajaa. Ukon ja Raunin juhlinta ajoittuu kevääntulon juhlintaan, nykyiseen Vappuun.

Vanhoista jumalista on säilynyt vain vähän tietoa, mutta tieto ei kai olekaan se jolla jumalat määritellään. Vanhojen jumalien nimet ovat arkisia voimasanoja.

Suomessa on paljon jälkiä rautakaudesta. Kalevalan tarinoista pääosa on kerätty vienankarjalaisilta laulajilta ennen 1800-luvun puoliväliä. Eepoksesta on tehty osa suomalaista identiteettiä. Kalevala kertoo ajasta, joka valtakulttuurina päättyi lähes tuhat vuotta sitten, mutta tarusto säilyi laulettuna kansanperinteenä.

Kalevalaiset tarinat on aarteisto, jota voisi hyödyntää paljon enemmän Suomen matkailun kehittämisessä, markkinoinnissa ja tuotteistamisessa. Kalevalan estetiikasta Suomi-tuote voisi saada erottuvuutta ja huomioarvoa kampanjoiden ja brandien rakentamiseen. Mallia voisi ottaa esimerkiksi muinaisen Egyptin, Kreikan tai Rooman historian ja kulttuurin käytöstä matkailu tuotteistamisessa ja markkinoinnissa. Suomalainen sauna on yhtä vanha keksintö kuin Gixan pyramidit.

Kalevala ei ole vain tekstiä, jonka Lönnrot kokosi 1800-luvun puolivälissä. Kalevalaisessa perinteessä on paljon muitakin tekstejä ja sen ilmentymiä on taltioitu suullisesta kansanperinteestä, rakennuksista ja käsitöistä. Kalevalassa on myös henkeä, jota käytettiin kansallisuusajatuksen syntyvaiheissa ja joka erottaa suomalaiset muista kulttuureista.

Kalevala antaa kehyksiä, mukautuu, fragmentoituu, venyy ja paukkuu monenlaisiin tarkoituksiin. Kalevala ei ole saamelaisuuden matkailullisen hyödyntämisen lailla perinteen riistoa. Kalevalaisuuteen kaikilla suomalaisilla on tekijänoikeus. Lönnrotin Kalevala on vain yksi kokoelma. Kalevala tulee idästä, mutta myös läntiset suomalaiset ja savolaisetkin ovat omaksuneet sen ja kääntäneet omalle kielelleen:

Kalevalan sisältö on suomalainen ja samalla se on universaali, kuten muutkin suuret maailmaneepokset, osa ihmiskunnan yritystä ymmärtää ”kaikkea”.

Kalevalassa on maailman synty; sotka, suora lintu, etsii pesäpaikkaa rannatoman alkumeren yllä ja hoksaa Väinöä kohdussaan kantavan Ilmattaren polven veden pinnan yläpuolelta. Se rakentaa polvelle pesänsä ja munii kuusi kultaista munoa, rautamunan seitsemännen. Kun munien hautominen alkaa kuumottaa liikaa Ilmattaren polvea, sinkoaa hän ne pimeään avaruuteen ja maailman ainekset syntyvät. Ilmatar järjestää uuden materian maailmankaikkeudeksi. Väinämöinen, joka on tietäjä, loitsija ja laulaja, syntyy viimein Ilmattaresta kolmenkymmenen vuoden ikäisenä alkumereen.

Lemminkäinen elottomana Tuonelan joella. Akseli Gallen-Kallelan maalaus vuodelta

Kalevalassa on sankareita, epäonnistujia, Kullervon raivoa ja häpeää, Lemminkäisen levottomuutta, väkivaltaa; kaikki teemat ovat edelleen ajankohtaisia, jokapäiväisiä uutisia.

Ahkerat naiset, nuoret neiet, huolta kantavat ja surevat äidit ja naistietäjä Louhi ovat suomalaisten naisten arkkityyppejä.

Rakkaus, kosioretket, naiminen, pettäminen, kaipaus ja hylkääminen on Kalevalassa kuvattuna siten kuin ihmiset kokevat ne kaikkialla edelleen.

Jumaluudet, metsä ja metsänhaltijat, eläimet ja pyynti, vedet, vesien haltijat ja kalastus selittävät luonnon järjestystä ja ihmisen osaa siinä. Harras, mutta luonteva suhtautuminen metsään ja vesiin on osa suomalaista ihmistä. Suomalainen pyytää saalista, ei tapa, vaan metsästää. ”Tapio pui riihtänsä” toteaa suomalaismies kollegiaalisesti Metsän isännästä, kun kevätpuhuri karistelee puiden siemeniä hangille.

Terva, rauta, Pohjola, Sampo, ryöstöretket, osaaminen ja käden taidot, ovat nykytalouden kielellä kansallisvarallisuutta, vientikauppaa, kilpailukykyä ja markkinataloutta.

Matka, talvi, tähtitaivas, kuolema, selittävät elämän ja kuoleman mysteeriä, tulkitsevat samaa todellisuutta, jota ihmiset kautta aikojen ovat eläneet. Lemminkäisen äiti Tuonelan joella puhuttelee kaikkien kulttuurien äitejä. Kalevalassa juodaan ja juhlitaan, kärsitään ja koetaan.

” Ikivanha kalevalainen traditio on kuitenkin elänyt valtakulttuurin pinnan alla ihmisten sielunelämässä. Todellista undergroundia siis!” sanoo Timo Heikkilä kirjassaan Kalevalan metafysiikka ja fysiikka (1999).

Nykysuomalaisten kuvastossa Kalevala avautuu Gallen-Kallelan kansallisina ikoneina. Maisema on Gallen-Kallelan kansallisromanttinen maisema, urohot saman taiteilijan näkemyksiä. Kalevala kuullaan koulun helmikuun viimeisen päivän pakollisena ”vaka-vanha-trokeena” ja se kuuluu Sibeliuksen musiikkissa. Matkailukuvasto toistaa edelleen kansallisromanttista näkemystä Suomesta. Uusille tulkinnoille on tilaus.

Kalevalaa on tutkittu paljon ja siitä riittää materiaalia uusiin, modernia ihmistä kiehtoviin tulkintoihin. Juhlavuonna 1999 taiteilija Hannu Väisänen kuvitti Kalevalan uudestaan.

Mauri Kunnas piirsi Koirien Kalevalan, jota on julkaistu useilla kielillä. Koirien Kalevala on suosittu matkamuisto ja tuliainen ulkomaille. Kalevala Koru tuottaa modernien taiteilijoiden töitä, jotka pohjautuvat Kalevalan rautakautiseen estetiikkaan. Esimerkiksi Lahden muotoiluinstituutissa esihistorialliset löydökset antavat inspiraatiota nuorten suunittelijoiden uusille töille. Värttinä tuottaa, muokkaa ja luo kansainvälistä musiikkia itäisestä ja suomalaisesta perinteestä.

Timo Heikkilä kommentoi kirjassaan Kalevalaa ja tietoyhteiskuntaa: ”...binäärijärjestelmässä näyttäytyy ainoastaan joko-tai tietoa, sillä tietokoneessa tietoa käsitellään nollina ja ykkösinä...Tällöin bitti 0 vastaa sähköistä tilaa ”virta pois” ja bitti 1 tilaa ”virta päällä”. On-Off-kytkentöjen lisäksi ei ole kolmatta vaihtoehtoa. Tällainen tapa katsoa ja tulkita todellisuutta on aivan vieras muinaissuomalaiselle tietoteorialle ja siksi joku kalevalainen tietäjä luultavasti suhtautuisi siihen varsin kriittisesti pitäen sitä lähinnä todellisuutta vääristävänä asetelmana.”

Lomamatkalla oleva nykyihminen yrittää siirtyä On-asennosta Off-asentoon, mutta se on työlästä ilman välitilaa, vaikka arkea ja lomaa rajaisi perusteellinen humala. Vaikka ihminen tietää olevansa lomalla, se ei tarkoita, että hän tuntisi olevansa Off. Ammattilaisten asia olisi opastaa matkailija oikealle tielle, jota pitkin lomalle päästään.

Kalevalaa pidetään Lönnrotin teoksena ja hän toimitti sen oman moraali- ja sivistämisnäkemystensä mukaisesti. Runoja keräsivät muutkin ylioppilaat ja he saivat materiaalia yli 8000 laulujen taitajalta, ainoastaan virolaisilla on vastaava kulttuuriaarre kerättynä noilta ajoilta.

Uusia tulkintoja ja sovelluksia kalevalaisesta perinnöstä vaaditaan edelleen.

” Onhan tähän asti ollut kuin kiveen hakattuna: Kalevalat ovat Lönnrotin, eivätkä kenenkään muun, ja että hänen jälkeensä uutta eeposlaulua ei voi, eikä saa tulla. On vaikuttanut siltä, kuin suomalaiselta ydinsivistykseltä olisi haluttu leikata sekä pää että häntä.” sanoo Seppo Huunonen, joka kirjassaan Uuden Laulun Kalevala, Mythologia Fennica Epos (2004), käyttää Kalevalaa omaperäisen mystisen hengentieteensä sisältönä. Kalevala on myös tarot-korttipakan teema.

Kalevalasta pois jätetty seksiaines on julkaistu vuonna 1997. Nyt aineistosta on tekeillä mm. sarjakuva. ”Vanhimmissa (seksi-) runoissa olennaiset kohdat esitetään jonkin sortin kalevalamitassa ja eläinten puhumina. .. Kokonaisvaltainen runonlaulukulttuuri päättyi viimeistään 1920-luvulla, se kulttuuri, jossa oli käytössä kalevalakieli, runokieli, jolla kuvattiin kulttuurin tärkeimmät myytit ja kaikki muu, herjoista käytännön ohjeisiin, ja jonka maailmankuvaan kuului tietäjälaitos.” tutkija Lotte Tarkka (HS 28.2.2005).

3. Suomalaisten perintö

3.2. Missä on Väinämöisen hauta?