|
|
|
|
|
|
|
Kalevalassa viitataan useissa kohdin saunan lämmityksen taitoihin ja kylpemisen ihmeitä tekevään voimaan.
|
Ilmarinen pyytää sisartaan Annikkia lämmittämään saunan valmistautuessaan matkalle Pohjolaan kosimaan Pohjolan tytärtä. Alun perin Väinö oli saanut Ilmarisen suostumaan Pohjolanmatkalle, ja luvannut hänelle palkkioksi Pohjolan tyttären, vaikka itse asiassa Väinämöisen tarkoituksena olikin saada itselleen sekä Pohjolan tytär että Sampo. Pohjan akka oli näet määrännyt tyttärensä hinnaksi ainaisesti vaurautta tuottavan Sampo koneen. Pajastaan nokeentuneelle, kosintaan valmistautuvalle miehelle sauna oli tarpeen. Akseli Gallen-Kallela on kuvannut Kansallismuseon katossa olevassa freskossaan Ilmarisen peikon näköiseksi nokiseksi takojaksi.
|
Saunan tuotteistaminen matkailussa on vasta alkamassa. Matkailijoille on Suomessa myynnissä saunakulttuuriin liittyviä kylpytarvikkeita, mutta tuotekehityksessä on vielä valtavasti tilaa uusille innovatiivisille tuotteille ja palveluille. Saunan kulttuuriperintö on aito ja elävä, saunasta voi kestävästi luoda paljon uusia hyvää tekeviä matkamuistoja ja käsityötuotteita vieraille.
Lapin tarinoihin kuuluvien olentojen lisäksi suomalaisessa tarustossa on vanhoja henkiä kaikkialla. Saunatonttu on vanhalta nimeltään saunan henki. Tonttu on ruotsalaisilta saatu nimitys. Tonttu ja tontti- sanat kertovat vieläkin, ketkä maita oikeasti hallitsevat. Tontin oikea omistaja eli haltija on tonttu, joka siinä pysyvästi asustaa läpi kaikkien aikojen. Ihminen on saanut maan eli tontin käyttöönsä ja tonttu saattaa suuttua kovasti, jos ihminen ei käytä oikeuttaan oikein. Filosofi Eero Ojanen on pohtinut paikan henkeä ja löytänyt paikasta tontun:
” Tontista tuli ihmisen ja luonnon kohtauspaikka. Tontti on fyysinen paikka, siis tavallaan luontoa, mutta sitä luontoa, johon ihminen teki oman kulttuurinsa. Se on luontoa ja kulttuuria yhtä aikaa ja siksi se itse on jotain kolmatta. Mutta mitä tällainen kolmas, tuo kohtaaminen, konkreettisesti on? Tonttuhan se on. Tontin erityinen sisältö on juuri tonttu. Tontin synty tarkoitti tontun, paikan ylläpitäjän, ilmaantumista. Ilman tonttua tontti oli tyhjä, epämääräinen käsite vailla konkreettista sisältöä. Tonttua se tarvitsee, tonttu tekee tontista ihmisen paikan.”Ojanen (2004).
Saunatonttu on saunan oma suojelija ja henki, niin hyvässä kuin pahassa. Tarinat saunatontuista ovat hyvin vanhoja. Tarinoissa kehotetaan ihmisiä kylpemään rauhallisesti, hiljaisuudessa ja saunatonttua kunnioittaen.
Olisikohan matkailija tutustumassa paikan henkiin ja hakemassa Suomesta itselleen tarinaa tontusta ja ehkä ostaisi mielellään tontun itselleen.
|
|
Kaikki tehtiin vielä noin 150 vuotta sitten ja siitä taaksepäin käsin. Ihmiset kehittivät taitojaan sukupolvesta toiseen. Nykymatkailijalle tarjotaan käsityötä ja tehdastekoista tavaraa. Kaikkialla maailmassa ihmiset voivat ostaa samanlaisia tehtaan prosesseissa suunniteltuja ja tehtyjä tavaroita. Käsin tehty, vanhanaikainen perinteinen on arvokasta. Sille tulee osata arvioida oikea hinta.
Aikaisemmin tehtiin tavaroita tarpeeseen tai pyhiin tarkoituksiin.
Muinainen ihminen tiesi kovan talven ja liikkumisen vaatiman energian tarpeen. Talvella levättiin, eikä tarpeettomasti tuhlattu kaloreita pakkasessa tarpomiseen. Vanhemmat ihmiset opettivat talvisina lepoaikoina tärkeitä asioita nuoremmilleen.
Ihmiset halusivat tehdä tavaroista ja tarve-esineistä käytännöllisyyden lisäksi myös kauniita. Koristeluun liitettiin luonnossa nähty kauneus, koska ihmiset intuitiivisesti tajusivat sen olevan hyvää. Estetiikan peruste onkin pyrkimys hyvään, kauniiseen ja oikeaan.
Vanhimpia Suomesta löytyneitä käsitöitä on Karjalankannakselta Antreasta löytynyt kalaverkko joka on ajoitettu noin 8300 vuoden taakse. Kalastusvälineet ovat ikäpolvien myötä muuttuneet, mutta teollisuus on tehnyt mykyisistä kalastuvälineistä ryöstön työkaluja.
Kirkkonummelta Jean Sibeliuksen löytämän kalaverkkoa esittävän kalliomaalauksen kuva koristaa nykyään t-paitoja ja niitä saa ostaa esimerkiksi Kansallismuseosta.
Kivikautinen karhunpääase Paltamosta. Suomen Kansallismuseo. |
Pohjoisessa asuneiden ihmisten elämä perustui sopuun ankaran luonnon, eläinten ja niiden henkien kanssa. Arktiset kansat asuivat pohjoisen taivaan, Ison Karhun tähdistön eli Otavan alla. Arktis tarkoittaa kreikan kielellä pohjoista, tuntematonta, pimeää ja kylmää aluetta. Arctos on myös karhun latinalaisessa nimessä Ursus arctos. Karhu on ollut keskeinen jumaluus Suomen muinaisina aikoina.
Kun karhun nähtiin liikkuneen asioillaan ihmisten alueilla, se ilmaistiin sanomalla, että metsä on liikkunut. Ihmisen metsäonnen takasi kunnioitus metsää kohtaan ja kunnioittava suhtautuminen varmisti riistan riittävyyden. Ihminen otti vain osansa saaliista. Nykyisin karhun huutonimi esiintyy myös verokarhun nimessä, joka vie osansa tulosta ja maksamattomia laskuja karhutaan takaisin velalliselta.
Metsän vahvimman olennon kaataminen oli myös riitti, jossa miesten kunto ja taitavuus testattiin. Karhun siitinluu, käpälät ja hampaat olivat tärkeitä taikaesineitä Suomessa vielä 1800-1900-luvun vaihteessakin, vaikka kristinusko ei niitä suvainnutkaan. Taikakalut ripustettiin esimerkiksi rekeen tai hevosen suitsiin, varmuuden vuoksi.
Muinaislöydösten estetiikasta on saatu inspiraatiota myös nykyajan matkailijoille suunniteltuihin ohjelmiin ja esineisiin. Kalliopiirrosten kuvat taltioituvat tuhansina kopioina monenlaisiin tuotteisiin. Ristiinassa, Etelä-Savossa on pohjoismaiden suurin, viisitoista metriä leveä kalliomaalaus, joka on ajalta noin 3800 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Ristiinan Astuvansalmen akka, naismetsästäjää esittävä kalliomaalaus on Etelä-Savon matkailun ja maakuntaliiton symboli. Hahmo on monistettuna esimerkiksi t-paidoissa, korvakoruissa, pinsseissä ja hiirimatoissa.
Museokaupat eri puolilla maailmaa kopioivat muinaista muotokieltä nykyihmisille. Esineistä tulee nykyihmisten reliikkejä, mutta suuri määrä tavarasta on roskaa joka joutuu kaatopaikoille. Esimerkiksi Pelastusarmeijan kirpputoreille ajautuu suuria määriä matkamuistoja, Pelastusrameijan kaatopaikkakulut ovat 60000 euroa vuosittain.
Tuohi on ollut tuhansia vuosia käyttökelpoinen materiaali melkein millaisiin käsitöihin tahansa. Kuva: Eeva Hirvonen, 2010 |
Matkamuistoiksi myytävät tuotteet ovat osa maan brändiä, Suomi-kuvaa. Suomi on kuuluisa design- maa, merkittävien muotoilijoiden, suunnittelijoiden ja arkkitehtien kotimaa. Suomi-kuva on suomalaisille tärkeä ja herkkä asia.
Vuonna 1851 Suomi osallistui Lontoossa järjestettyyn maailmannäyttelyyn Venäjän osastolla, olihan Suomi osa keisarikuntaa. Suomen osastolla oli esillä ” kynttilöitä, päreitä, siemeniä ja kankaita.” Osastoa pidettiin köyhänä ja mitättömänä.
Sanomalehtimies ja suomalaisuusmies Sakari Topelius patisti suomalaisia osallistumaan myös seuraavaan Lontoon näyttelyyn : ” Aikooko Suomi siellä lunastaa paikkansa kansakuntien joukossa, vai aikooko se jäädä kotiin, siksi että häpeää, vai siksi ettei vain saa sitä aikaiseksi.” Vain kuusi suomalaista osallistui 700 venäläisen näytteilleasettajan seassa Lontoon toiseen näyttelyyn. Topelius oli itse paikalla. Liberaalit ruotsinkieliset teollisuuspiirit ja suomenmieliset olivat täysin eri kannoilla virallisesta Suomi-kuvasta. Ruotsinkieliset halusivat korostaa skandinaavisia yhteyksiä, suomenmielisistä yhteydet skandinaaveihin tuhosivat kansan aitoa kulttuuria ja moraalia. Ruotsinkieliset liberaalit halveksivat liikaa suomalaisuuden korostamista: ”Täytyy varoa esittelemästä Suomea vain etnografisena museona, tuohikonttien, suksien, pulkkien ja karhunkeihäiden luvattuna maana, olemmehan sentään edenneet jo kauas tuohikonttien aikakaudelta...”. Kun Tukholman näyttelyssä 1866 Suomen osasto näytti ”köyhältä maalaisserkulta”, he valittivat, että osastolta puuttui kaikki tyylikkyys: ”Muutama tärpättipullo ja sikarilaatikko pöydällä, neljä olkihattua asetelmassa, käsineitä, nahkaa, satuloita, kärryjä ja muutama muinainen kivityökalu, kaiken kruunuksi tulitikkuja, rautatahkoja, puutavaraa.” ( Smeds 1992). Maalais-Suomi ja kaupunkilais-Suomi olivat jyrkästi vastakkain: ”Suomalaisugrilaisen muinaisnaisen kirjavat saunapyyhkeet eivät mitenkään voi olla etuoikeutettuja tulla jumaloiduksi kauneuden perusmallina” todettiin Finsk Tidskriftissä. Keskustelusta alkoi kuitenkin muodostua vanhojen suomalaisten myyttien ja uuden omaleimaisen osaamisen muotokieli, joka erottui muiden maiden tarjonnasta.
SuomSuomen Matkailijayhdistys voitti ensimmäisen palkinnon suurella seinäasetelmallaan
Pariisissa vuonna 1889, jossa oli esillä luonnon eksotiikkaa ja maaseutua.
Pariisin maailmannäyttelyn paviljonki vuonna 1900 sitten esitteli ennakkoluulottoman ja rohkeasti omaa suomalaista muotoilua edustavan suunnittelun. Venäjä ei saanut estettyä Suomen osallistumista näyttelyyn omalla osastolla neuvokkaan komissaarin taiteilija Albert Edelfeltin diplomatian ansiosta. ”Suomalaiset ovat ainoa kansa, jonka paviljonki herättää taiteellisessa mielessä täydellisen vaikutelman kansallisesta elämästä. Se erittäin tarmokas ja määrätietoinen kulttuurityö, josta Suomen paviljonki on todistuksena, ja se hyvä maku, millä se on järjestetty, herättää arvonantoa ja mieltymystä tuota vapaudessaan ja erikoislaatuisuudessaan uhattua kansaa kohtaan, joka esittäytyy hengen alueella niin rohkeasti." kirjoitettiin Berliner Tageblattissa Pariisin maailmannäyttelyn aikaan vuonna 1900.
Näyttelypaviljongin suunnittelivat arkkitehdit Saarinen, Lindgren ja Gesellius. Sisustuksen suunnitteli Akseli Gallen-Kallela. Suomen silloiset huippuosaajat rakensivat Suomi-kuvaa.
” Maalatkaa lisää kaloja jäälle, ettei saalis näytä liian vähäiseltä”, ohjasti Edelfelt taiteilija Juho Rissasta, joka kuvasi teoksissaan suomalaista maalaiselämää. Ainoa Pariisissa esille päässyt naistaiteilija oli Venny Soldan- Brofeldt. Suomi sai näyttelyn aikana sympatiaa itsenäistymispyrkimyksilleen. Vieraskirjassa mm. kirjailijat Emile Zola, Honore Balzac ja Anatole France puoltavat Suomen oikeuksia Venäjää sortovaltaa vastaan.
|
|
2.1. Rautakausi | 3. Suomalaisten perintö |
|