|
|
|
|
|
|
|
Suhde ympäristöön ja luontoon, kuvaa kansan sivistystasoa. Kaupunkinen elämä on alkanut muistuttaa tietokonepeliä, koska kaikki uusi tehdään tietokoneella. Vivahteet katoavat, eikä ihmismieli tajua asioita ilman vivahteita. Ajan ja elämän monimuotoisuus vähenee ja katoaa jos vivahteet häviävät. Puutarhakasvit ovat kloonattuja ja joka pihalla kukkivat samat samettiruusut ja daaliat muovilaatikoissaan.
Vesitasolentokone Savonlinnassa. Kuva Kari Rouhiainen, 1999. |
Luonto on suomalaisessa kulttuurissa enemmän kuin kulttuurin kehys, se on keskeinen osa kulttuuria ja kansallismaisemat ovat sen yleisesti hyväksytyt ilmentymät. “ Maisema on ihmeellinen käsite. Se on kuin moniulotteinen kuva, elävä kuva elävästä paikasta.... Maisema näyttää nykyhetken, ja samalla siihen on tallennettu pitkä siivu ihmisen ja luonnon historiaa, joka sekin on luettavissa maisemasta” kiteyttää Tapio Heikkilä, (2000).
Maisema-käsite syntyi uuden ajan alussa ja se merkitsi ympäristön alistamista vieraan ulkopuolisen tarkkailijan katseelle. Maisemassa elävä paikallisasukas suhtautuu maisemaansa erilailla, arkisella, intiimimmällä tavalla, kuin ulkopuolinen.
Maisema kasvattaa mielen sisälle oman kuvastonsa, johon katsoja liittää muistoja ja tunteita. Maisema liittyy katsojan omaan kalenteriin, maisemat näyttävät erilaisilta eri ikäkausina, tutut, muuttumattomana pysyvät maisemat tuovat ikuisuuden tuntua ja lohtua. Suomalaisen sielunmaisema on rauhallinen ja hän seisoo maisemassa yksin luontonsa kanssa.
Suomesta 1990-luvulla alkanut kotiseutumatkailu luovutettuun Karjalaan toi esille mielenkiintoisia asioita katsojan suhteesta menetettyyn maisemaan. Oma menetetty maisema oli säilynyt mielessä, todellisuudessa maisemat olivat muuttuneet ja niiden merkitykset olivat muuttuneet. Sota ja uudet asukkaat ja aika olivat tuhonneet entiset kotitalot, navetat, kirkot ja koulut. Jäljellä oli vain vanhoja kivijalkoja, rappusia ja tuttuja kiviä peltojen pientareilla. Muisti toi esiin vanhat kuvat ja yhdisti ne vallitsevaan maisemaan. Karjalan pysähtynyt kehitys oli jättänyt maiseman osittain pusikoitumaan, mutta toisaalta maisema oli välttynyt ” huoltoasemilta ja marketeteilta ja mainoksilta”, muisteli matkailija. ”Siellä kasvoi kissankäpäliäkin vielä samalla kalliolla kuin silloin aikoinaan lapsena ollessa”.
1990-luvun alussa Karjalan alueen majoitus-, ravitsemus-, ym. palvelut olivat hyvin vajavaiset ja suuri osa matkailijoista asui perhemajoituksessa. Venäläisten vieraanvaraisuus korvasi usein puuttuvat mukavuudet. Asiakkaat ilmaisivat matkan ylittäneen kaikki odotukset, koska he kuitenkin kokivat menetetyn maiseman ja menetyksistä huolimatta vieraanvaraisuuden kautta alkoi syntyä myös jonkinlaista haikeaa ”sovintoa” menetetyn kanssa. Kahden kulttuurin välillä alkoi syntyä ymmärrystä. ” Se piti vielä kerran käydä katsomassa.”
Turistin katse on ulkopuolisen, maksavan asiakkaan arvioiva katse, turisti odottaa, että näkymä täyttää hinta-laatusuhteen vaatimukset ja antaa vielä jotain sellaista, mitä kotona ei näy.
Hollantilainen vieras koki Suomen vähän tylsäksi ja monotoniseksi.
“Pelkkiä pitkiä, pitkäveteisiä teitä etelästä pohjoiseen, vain kahdenlaisia puita teiden varrella, eikä yhtään ihmistä! Missä kaikki ovat? Ei vuoria, ei vesiputouksia, vain tuhansia saunoja tuhansien järvien rannoilla, jotka ovat kaikki samannäköisiä!”
Ei Hollannissakaan ole kovin dramaattisia vesiputouksia tai vuorijonoja, ei järviä eikä varsinkaan saunoja. Suomen ja Hollannin maisemaa yhdistävät kuitenkin agrikulttuurin lauhkeat mietiskelijät, lehmät, joita suomalaisessa maisemassa vielä näkyy.
”Maisema on taloudellinen, ekologinen, historiallinen, sosiaalinen tai esteettinen kokonaisuus.” määrittelevät Matti Luostarinen ja Anja Yli-Viikari (1997).
Urbaania maaseutumatkailua: Melontaretki Vantaanjoella marraskuussa 2004. |
Suomen kansallismaisemat:
Merellinen Helsinki
Porvoonjokilaakso ja Vanha Porvoo
Tapiola
Snappertuna – Fagervik
Pohjan ruukit
Aurajokilaakson kulttuurimaisema
Saaristomeri
Sundin kulttuurimaisema, Ahvenanmaa
Köyliönjärvi
Vanajaveden laakso
Rautaveden kulttuurimaisema
Tammerkoski
Hämeenkyrön kulttuurimaisemat
Imatrankoski
Olavinlinna ja Pihlajavesi
Punkaharju
Heinäveden reitti
Väisälänmäki
Koli
Pohjois-Karjalan vaarakylät
Kyrönjokivarsi ja eteläpohjalaiset viljelylakeudet
Merenkurkun saaristo
Hailuoto
Oulankajoen luonnon- ja kulttuurimaisemat
Aavasaksa ja Tornionjokilaakso
Pallastunturit
Utsjokilaakso
Kansallismaisemissa korostuu sekä rakennettu, että luonnonmaisema, joka sekään ei ole luonnontilainen. Esimerkiksi Punkaharjun maisemaa pidetään vuosittaisin hakkuin avoinna ja puuston ikää rajoitetaan. Kansallismaisemia on tarjottu myös Unescon maailmanperintöluetteloon, niistä huomattavimpana Inarin luonnontilaiset aarniometsäalueet. Maisemaa säilytetään ja muutetaan ja sen katselemisesta saattaa periä vieraalta maksun.
” Maiseman päämerkitys on sen käyttötarkoituksessa...Aitta on hieno siinä missä palatsikin” toteaa Tapio Heikkilä (2000).
|
Maaseudun kulttuurimaisema on metsän jälkeen Suomen toiseksi uhanalaisin biotooppi. Maalaismaiseman muutosta, autioitumista ja pusikoitumista vastaan kamppaillaan monin eri projektein. Myös monet taiteilijat kommentoivat muutoksen kipeyttä. Savonlinnan Nojanmaalla kesällä 1999 ollut Reijo Kelan Maalta pako-teos, useiden metrien korkeudella huojunut talorakennelma, joka poltettiin julkisessa performancessa kesän päätteeksi oli voimakas ilmaus oopperajuhlavieraille Savonlinnan seudusta juhlakauden jälkeen. Saman taiteilijan Suomussalmella sijaitseva Kainuun hiljainen kansa- teos hiljentää ohikulkijoita.
|
|
4.5. Moderni maaseutu | 5. Yrittäjyys |
|