Tehtävä: 

Miten alla olevaa tarinaa voidaan soveltaa matkailun kestävään kehittämiseen Suomessa?

Minun Afrikkani

Kuva: Uncharted Africa Safari- matkaesite, 2002

Afrikan turismilla ja Britannian imperiumin kolonialismilla on saman mittainen historia.

( Kostiainen, et al. 2004).

 Brittiläinen Thomas Cook, joka oli maailman pakettimatkailun perustaja, kuljetti matkailijoita ensin Egyptiin ja sittemmin safareille Ugandaan ja Keniaan jo 1840-luvulla.  ”Valkoisten läikkien” vähetessä kartalta, matkailijoita alettiin kuljettaa Eteläiseen Afrikkaan, Rhodesiaan, Betsuanamaahan ja Viktorian putouksille.

Matkailijat olivat alkuaikoina pääosin brittien vaurastunutta viktoriaanista keskiluokkaa, aatelisia, varakkaita amerikkalaisia ja eurooppalaisia. Matkailijat tutustuivat Afrikan eksoottiseen luontoon, asuivat hienoissa ”siirtomaatyylisissä” hotelleissa ja joivat terveellistä gin tonicia, jonka kiniinin uskottiin ehkäisevän malariaa. He osallistuivat suurriistan metsästykseen leiriolosuhteissa, mutta saivat kello viiden teensä hyvin haudutettuna posliinikupeista myös safareilla. Afrikan vanhoissa hotelleissa, mm. New Stanleyssä Nairobissa, Winter Palacessa Luxorissa ja Cataract-hotellissa Assuanissa on vieläkin tarjolla brittien rakastamia kylmiä kurkku-sandwicheja ja kakkuja teen kera.

Afrikassa brittien hallintaan kuuluivat 1870-luvulta alkaen Egypti, Sudan, Nigeria, Kultarannikko, Uganda, Kenia, Etelä- ja Pohjois Rhodesia, Betsuanamaa, Njassamaa ja Somalia.

Safarituristien matkanjohtajina toimivat Thomas Cookin agentit sekä heidän palvelukseensa pestautuneet köyhtyneet herrasmiehet, tai muuten vain seikkailuelämään halukkaat eurooppalaiset, joita avustivat lukemattomat mustat palvelijat.  Kuuluisin safariopas oli tanskalainen paroni Bror von Blixen, kirjailija Karen Blixenin aviomies. Hän saattoi valita asiakkaansa, joihin kuuluivat mm. Walesin prinssi sekä amerikkalaisia miljonäärejä rouvineen (YLE-FST 26.2.2000)

” It seems to us that the West cares more for the elephants than it does for people”  riistanhoitaja,

Zimbabwe. (ACTSA 1998).

Nykyinen turismi on omaksunut ja pitää edelleen yllä malleja brittiläisen ylhäisön luomasta lomakäyttäytymisestä.  Monet kulttuurituristin tavat ja asenteet ovat periytyneet edellisiltä valkoisilta sukupolvilta. Turistillakin on kolonialistin katse, ulkopuolinen ja utelias, joka etsii ahneesti eksoottisia kokemuksia. Turistilla on rahaa ja valtaa vaihtaa vapaalle siirtomaaherrojen tapaan.  Brittiläiset loivat matkailukulttuurin Afrikkaan. Paikallisten heimojen ja klaanien kulttuureilla, kielillä ja uskonnoilla, jotka ovat edelleen hyvin elinvoimaisia esimerkiksi Nairobin slummeissa ( Antola 2005) ei ole ollut yli sadan vuoden aikana suurta merkitystä afrikkalaisen kulttuurimatkailijan matkan sisältöön. Turisti haluaa Afrikasta ”The Big Five”, kokea villieläimet turvallisen matkan päästä ja yöpyä teltassa Afrikan yötaivaan alla, kuten 120 vuotta sitten.

Turismi on raaka-aineviennin ohella kehitysmaiden ensimmäisiä ulkomaankaupan muotoja. Matkailijavirrat saapuvat, kun yhteiskunnalliset olot alkavat mahdollistaa vapaan liikkumisen.

Vientikauppaa voidaan seurata valuuttavirtojen liikkeistä. Tavaraviennissä tavara liikkuu maasta ulos ja valuutta maahan sisälle. Turismissa asiakkaat kantavat itse valuuttansa maahan ja käyttävät matkakohteen tarjoamia palveluja. Turismi on palvelujen vientiä. Turismi on erinomainen tapa hankkia valuuttaa. Turisti haluaa käyttää koko matkakassansa ja odottaa saavansa sille vastinetta. Vastineeksi turisti haluaa tutustua paikallisiin kulttuureihin ja toisiin turisteihin kotiympäristöstä poikkeavissa kulttuurisissa oloissa.

Matkailu toimii kuitenkin, kuin muutkin elinkeinot: missä suuret summat liikkuvat, liikkuvat myös suuret monikansalliset yhtiöt, jotka kotiuttavat turistien kohdemaahan kantamat rahat omille pääomamarkkinoilleen. Afrikan oman talouden rakenteet ovat korruptoituneet ja turismin tuoma vauraus jaetaan monikansallisten ja muutamien paikallisten toimijoiden kesken. Turismi riistää Afrikan luontoa ja työvoimaa, eikä tuota tasa-arvoisia rakenteita.

Rahan logistiikka ja logiikka on kapitalismissa yksinkertainen: raha sijoitetaan sinne, missä  pääomille nopeimmat ja suurimmat voitot ovat tarjolla. Pääomilla ei nykyisessä neljännesvuosiin lohkotussa talousajassa ole malttia odottaa kestävää kasvua ja kehitystä.  Afikassa turisti kohtaa maailman yleisimmän kulttuurin, köyhyyden kulttuurin, mutta ei näe sitä. Maapallon väestöstä enemmistö asuu kehitysmaiden slummeissa.

...metsään ei siis mennyt kukaan, ellei ottanut keihästä mukaan...

” In South Africa, where one in three is jobless, tourism could create two million jobs by the end of the decade.” ACTSA,1999.

Matkailu on maailman suurin business ja se kasvaa elinkeinoista nopeimmin.

YK.n tilastoimat matkailutulot olivat vuonna 2003 yli 500 miljardia dollaria. Lisäksi lasketaan vielä kansainvälisestä liikenteestä  n. 100 miljardin dollarin liikevaihto.  Matkailun moniulotteisesta luonteesta johtuen harmaan talouden osuus on suuri. Kirjanpidon ja verottajan ulottumattomissa olevia varoja on mahdoton arvioida. Matkailun heijastusvaikutukset matkakohteen talouteen ovat myös huomattavat, matkailija käyttää kohteessa monia erilaisia palveluja, joita ei lasketa suoraan matkailutuloon ja joita kotimarkkinakysyntä ei pystyisi ylläpitämään.

Vuodesta 2000 matkailijamäärät ovat kasvaneet, vaikka lyhyitä notkahduksia ovat aiheuttaneet mm. vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskut USA:ssa, Lähi-Idän levottomuudet ja sodat sekä sars-epidemia. Taloudelliset taantumat eivät ole horjuttaneet matkailun kasvua. Kuluttajat lähtevät oitis matkalle, kun talous alkaa elpyä.

Maailmassa on tällä hetkellä seitsemänsataamiljoonaa turistia. Vuonna 2010 turisteja on jo miljardi ja vuonna 2020 puolitoista miljardia. Matkailun kasvu perustuu vaurastumiseen tiettyjen lähtömaiden talouksissa. Vaurastumisen myötä myös vapaa-aika lisääntyy. Suurin matkailijamarkkinoiden kasvupotentiaali on tällä hetkellä Etelä-Korean, Japanin, Venäjän ja ennen kaikkea Kiinan markkinoilla.

Matkailumarkkinoilla etsitään koko ajan kiivaasti uusia matkakohteita. Asiakkaat halutaan pitää tyytyväisinä ja tarjota heille yhä uusia ennen kokemattomia elämyksiä.

Afrikassa on valtavasti eksoottista potentiaalia tyydyttämään matkailukysyntää, mutta talouden kehnojen rakenteiden, köyhyyden, väkivallan ja eriarvoisuuden aiheuttamat ongelmat ovat vielä liian suuri este matkailun kasvulle monilla alueilla. HIV-positiivisten määrä on Afrikassa edelleen kasvussa ja joka päivä 1700 lasta saa HIV-tartunnan Saharan eteläpuolisissa maissa ( worldvision 2005).

Turisti sulkee silmänsä miljoonien AIDSiin, sisällissotiin, nälkään, tuhkarokkoon ja ripuliin kuolleiden edessä ja lahjoittaa ehkä Live Aid-konsertin yhteydessä keräykseen muutaman euron. Thanaturisti (Seaton, 1999), joka vaeltaa ihmisuhrien haudoille ja kuolinpaikoille, palvoo Afrikan mantereella ainoastaan muinaisten faaraoiden hautoja.

Mistä löytyisivät ne pääomat, joilla olisi rohkeutta ja malttia kehittää Afrikan palvelujen vientiä siten, että business heijastuisi kansallisen turvallisuuden, infrastruktuurin, sosiaalisten olojen, koulutuksen, terveystilanteen ja globaalin tasa-arvon kehittymiseksi?

Asui kerran Afrikassa, Tsikka-duuan joella...

” With the participation of affected communities... and with respect for the natural environment, then tourism will be a vital force for the sustainable development of our country.” President Nelson Mandela. ( Swarbrooke, 1999)

Afrikan matkailu on jo kokenut monia vaiheita kolonialistien safarimatkustuksesta Intianvaltameren paratiisisaarten rantalomien suosioon. Nelson Mandelan presidenttikausi ja Etelä-Afrikan apartheidin päättyminen nostivat kansantuloa koko eteläisessä Afrikassa 1980-2000-luvuilla. Köyhät Swasimaa, Lesotho, Namibia ja Botswana saavat valtavasti vientituloja Mandela - ilmiön siivittämänä.

Naapurissa poliittiset diktatuurit Zimbabwessa ja Sambiassa ovat olleet matkailun kehittymisen esteenä, vaikka näiden maiden matkailuattraktiot ovat vertaansa vailla koko maailmassa. Poliittisesti vakaamman Mosambikin matkailu kehittyy kuitenkin suotuisasti, vaikka maa on viime vuosina kokenut valtavia luonnonkatastrofeja ja  kuuluu maailman köyhimpiin.

” Afrikka tarvitsee vesipumppuja eikä demokratiaa” Libyan johtaja Muammar Gaddafi EU:n Afrikka-kokouksessa Kairossa. HS 8.4.2000.

Matkailun kestävä kehittäminen on Afrikassa ainoa vaihtoehto, jos halutaan toimia maanosan, eikä kansainvälisen pääoman parhaaksi. Ensimmäiseksi matkailun kehittäminen Afrikassa edellyttäisi poliittista tahtoa ja vakautta, toiseksi koulutusta oppijoiden omista tavoitteista lähtien ja kolmanneksi pitkäkestoisia investointeja..

Kestävä matkailu on tietointensiivistä liiketoimintaa, vaikka matkailija Afrikassa ehkä ensimmäiseksi kohtaakin hotellin mustan laukunkantajan.  Matkailuala työllistää hyvin monipuolisesti eri alojen osaajia ja mahdollistaa myös mielenkiintoisen urakierron alalla viihtyville ihmisille ja pienyrittäjille.

Afrikkaan on ohjattu paljon matkailun julkisia kehittämisvaroja, mutta niille on usein käynyt samoin, kuin kehitysavullekin usein: konsultit ovat saaneet oivalliset palkkiot, mutta varsinaisia pääomia uusiin investointeihin ei ole ohjautunut kehityssuunnitelmien mukaisesti.  Eräs matkailun ”Master Plan” laadittiin sodan jälkeen Etiopiasta itsenäistyneeseen Eritreaan, jossa Punaisenmeren rannalle suunniteltiin täysimittaiset lomakylät ja sukelluskeskukset, mutta suunnitelmissa ei mainittu, että alue oli vielä miinoitettu.

...siellä sellaiset on aatteet, että heitetään pois vaatteet...

”... sex tourism is merely a new form of colonial-style exploitation. Tourists travel abroad to exploit the desperation of poor people in other countries to do things that are not available, or are illegal, in their own country.” . ( Swarbrooke1999)

Matkailija haluaa huvitella ja olla matkansa subjekti. Hän haluaa usein ylittää arkisia rajoja ja konventioita, joka näkyy esimerkiksi runsaana alkoholinkäyttönä ja seksuaalisten estojen murtumisena. Monet kehitysmaiden matkakohteet ovat muuttuneet nopeasti seksilomakohteiksi, joissa kaupan on kaikkea, mitä matkailija saattaa fantasioissaan kuvitella. Seksikauppaa ei tilastoida matkailutuloon, mutta sen arvioidaan esimerkiksi Thaimaassa olevan jo yli kymmenen prosenttia kansantulosta. Prostituution kylkiäisenä tulevat markkinoille saman tien huumeet ja rikollisuus ja viime vaiheessa ihmiskauppaa kontrolloivat paikalliset ja kansainväliset rikollisjärjestöt.

Tavallinen turisti yritetään pitää vakavien ongelmien ulkopuolella, mutta yllättäen turistit ovat kiinnostuneita kurkistelemaan syntisimpiäkin seksinäytöksiä ja valmiita etäältä päivittelemään lapsikauppaakin ( Oma opastuskokemus, 1991).

Turistin tietämättömyys ja välinpitämättömyys kohdealueen oman kulttuurin merkityksistä paikallisille ihmisille aiheuttaa ongelmia.

Esimerkiksi islamilaisessa maailmassa matkailun ja paikallisen kulttuurin yhteentörmäykset ovat aiheuttaneet vakaviakin selkkauksia. Vähäpukeiset turistit muslimien pyhillä paikoilla ovat saaneet osakseen halveksuntaa, päälle sylkemistä ja väkivaltaa.

Yksi pieni elefantti marssi näin, aurinkoista tietä eteenpäin, koska matka oli hauska niin, pyysi hän mukaan yhden toverin ...

” Despite of this rapid growth, the bulk of the profits go to big travel companies in rich countries like Britain. The poorer countries of southern Africa which host the tourists are often short changed.” ACTSA (1999)

Matkakohteen sosiaalinen kestävyys määritellään mm. seuraavasti ( mukailtu Swarbrooken teoriasta,  Sustainable Tourism Management, 1999, s.69)

• Equity; tasa-arvo, joka riisuu turistin aurinkolasit,mutta poistaa myös kohdemaan asukkaiden ennakkoluuloja oppimisen kautta, yhteisen ymmärryksen ja tasa-arvon lisäämiseksi.
• Equal Opportunities;  samat mahdollisuudet kaikille busineksessa toimiville, mm. työvoimalle, raaka-ainehankinnoille, kuljetuksille, jne. 
• Ethics;  eettisyyden tulisi läpäistä kaikki toiminnan tasot ja ottaa huomioon niin lapset, leopardit ja ladyt, kuin raha, ravinto ja rakkauskin.
• Equal Partners; - tavoitteena ovat tasaveroiset liikekumppanuudet ja markkinoiden kehitys.  Suurten monikansallisten yhtiöiden sekä korruptoituneissa rakenteissa toimivien afrikkalaisten harjoittama resurssien riisto estettäisiin. Matkakohteista ei tehtäisi pelkästään turistien puuhamaita, (vaikka toisaalta turistireservaatit ovatkin monissa kohteissa paras kestävän matkailun muoto). Paikallisilla pienemmillä pääomilla olisi samat oikeudet kilpailuun ulkomaisten pääomien kanssa. Markkinoita säädeltäisiin poliittisin toimenpitein edellytyksenä tasa-arvoiselle liiketoiminnalle.

Kestävyyteen tulisi liittyä pysyviä arvoja, mutta myös paikallisten ihmisten itsensä määrittämää uutta moraalia ja etiikkaa. Matkailu tuo kehitysmaihin aina ulkopuolista vaikutusta, jota aletaan kopioimaan ja matkimaan. Monikansalliset brandit ovat saaneet logonsa lippalakkien ja kauhtuneiden t-paitojen muodossa köyhimpiin slummeihin. Slummeissa kelpaa vaate kuin vaate.  Väite siitä, että turismi saattaa vaikuttaa homogenisoivasti yhteisöjen kulttuuriseen kirjoon ja ”McDonaldisoida tai Disneysoida” (Hughes, Allen. 2005) paikallisia kulttuureja, ei Afrikassa ole vielä toteutumassa johtuen suuresta köyhyydestä ja turistien halusta ottaa etäisyyttä paikallisiin kulttuureihin.

Afrikan tulevaisuudessa toivoa saattaa kuitenkin löytyä myös matkailuelinkeinojen kehittämisestä.

Hyvää rahaa, sekä julkista, että yksityistä, on mahdollista saada Afrikkaan,  jos sijoittajilla on osaamista sekä malttia sitoutua tarpeeksi pitkään kasvuaikaan ja kestäviin ratkaisuihin. Tarvitaan lukemattomia pieniä askelia oikeaan suuntaan, joka päivä. Matkailu tuottaa nimittäin nopeasti valuuttavirtaa myös sisäänpäin, laskuja ja korkoja pystytään maksamaan ja lainoja päästään lyhentämään. Sisään virtaava tuore, raikas, itse ansaittu raha antaa myös itsetuntoa, jonka kolonialismi ja vuosisatoja kestänyt sekasorto on kuluttanut.  Onnistuneista esimerkeistä ja afrikkalaisen aidon vieraanvaraisuuden traditiosta olisi apua matkailun kehittämisessä.

Uusia malleja voidaan kehittää entisten hyvien käytäntöjen päälle. Myönteisiä esimerkkejä matkailun vaikutuksesta kehitysmaiden talouteen voivat esittää esimerkiksi Kuuba ja Vietnam. Egyptin hallitus aloitti 1990-luvulla ulkomailla asuvien varakkaiden ja ammattitaitoisten kansalaistensa houkuttelemisen matkailuliiketoimintaan vanhassa kotimaassaan. Kampanjasta syntyi myös hyviä malleja ja onnistumisia, vaikka esteet olivat valtavia ja vaarallisia; armeijoita,  terroristeja, sisäistä korruptiota ja kansallista diktatuuria. Oppiminen ei lopu koskaan, oppimisella ja optimismilla on paljon yhteistä.